Sähköveroilmoitus
Sähkövero
Sähkön siirtomaksuihin lisätään sähköveroluokan mukainen sähkövero, jonka sähköverkkoyhtiö tilittää valtiolle. Veroluokka I on yleinen ja veroluokka II on teollisuudelle ja kasvihuoneviljelyyn tarkoitettu. Veroluokka I 2,79372 snt/ kWh ja veroluokka II 0,07812 snt/kWh, hinnat sisältävät alv:n 24 %.
Sähköveroluokka II – teollisuudelle ja kasvihuoneviljelyyn
Veroluokan II veroa suoritetaan teollisuudessa ja konesaleissa käytetystä sähköstä. Teollisuudella tarkoitetaan tavaran valmistusta ja jalostusta teollisesti; teollisuuteen rinnastetaan vähäinen teollisuuteen kuulumattoman tukitoiminnan harjoittaminen, joka tapahtuu teollisuutta harjoittavan yrityksen tuotantopaikalla ja joka liittyy pääasiallisesti yrityksen omaan teolliseen tuotantoon. Teollisuuteen rinnastetaan myös ammattimainen kasvihuoneviljely.
Teollisuudeksi katsotaan laitos tai yritys, jonka pääasiallinen toimiala kuuluu Tilastokeskuksen vuonna 2008 tekemän toimialaluokituksen pääluokkaan C (TOL 2008). Teollisuudeksi katsotaan myös kaivosten ja teollisuuden yhteydessä oleva malmien ja mineraalien rikastaminen.
Valmisteverotuslain mukaan II-veroluokan sähköä käyttävien teollisuusyritysten tulee myös rekisteröityä. Valmisteverotuksen valtiontukien julkaisu- ja seurantajärjestelmään ja ilmoittaa tarvittavat tiedot tukiviranomaiselle. Lisätietoa https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/verohallinnon_esittely/uutiset/uu-tiset/2017/valtiontuensaajien tulee rekisteroitya.
Mitä tulee huomioida, jos kuulut sähköveroluokka II
Mikäli loppukäyttäjä katsoo kulutuksen kuuluvan sähköveroluokkaan II, niin siitä tulee ilmoittaa verkkoyhtiölle, joka toimii sähköverovelvollisena ja välittää sähköveromaksut tullille. Sähköenergian toimittajalla/myyjällä ei ole merkitystä. Sähkövero-oikaisua voi hakea kuluvalta vuodelta sekä kolmelta edelliseltä kalenterivuodelta.
Seiverkot Oy/Seinäjoen Energia ei tee sähköveroluokkapäätöksiä, vaan ainoastaan kirjaa saapuneet ilmoitukset ja toimii niiden pohjalta. Asiakkaat ovat itse vastuussa veroluokkailmoituksestaan vero-viranomaisille. Mikäli on epäselvää, mihin veroluokkaan loppukäyttäjä kuuluu, niin asiaa voi tiedustella Verohallinnon valmisteveroneuvonnasta (p. 029 497 154)
Sähköveroluokkaan II kuuluvien yritysten on rekisteröidyttävä, lisätietoja osoitteesta: https://www.vero.fi/tietoa-verohallinnosta/verohallinnon esittely/uutiset/uutiset/2017/valtiontu-ensaajien tulee rekisteroitya /
Ilmoituslomake
Mikäli katsotte sähkönkulutuksenne kuuluvan sähköveroluokkaan II, palauttakaa alla oleva lomake täytettynä ja virallisesti allekirjoitettuna osoitteeseen Seinäjoen Energia Oy, Varastotie 5, 60100 Seinäjoki tai skannattuna osoitteeseen asiakaspalvelu@sen.fi.
Tästä voit tulostaa sähköveroilmoituksen.pdf.