Sähkön fiksut käyttötavat osaksi arjen rutiineja

2.1.2023 | Ajankohtaista

Kuva: Motiva

Sähkön käytössä on Motivan asiantuntija Päivi Suur-Uskin mukaan se harmi, että yhtä helppoa tapaa säästöihin ei välttämättä ole.

– Toimenpiteet muuttuvat arjen rutiinien myötä silti helpoiksi, Suur-Uski vakuuttaa.

Esimerkiksi kaikki laitteet, jotka eivät ole käytössä, on hyvä sammuttaa, ja kylmälaitteiden lämpötilat on syytä mitata itse luottamatta laitteiden näyttöihin.

Vinkkejä ja apua sähkönsäästöön saa muun muassa Motivan kuluttajaneuvontapalvelusta, varmimmin sähköisesti.

– Jokaisessa maakunnassa on lisäksi oma alueellinen neuvoja, joihin voi ottaa yhteyttä, Suur-Uski sanoo.

Myös astettaalemmas.fi-verkkosivuilta löytyy runsaasti energiansäästövinkkejä. Valtakunnallinen Astetta alemmaksi -kampanja kannustaa kaikkia suomalaisia tekemään nopeita ja konkreettisia energiansäästötoimia.

Kulutuksen ajankohdalla on merkitystä

Erityisen tärkeänä Suur-Uski pitää sähkön kulutuksen ajallista siirtämistä. Kulutuksen huiput ovat arkipäivinä, yleensä aamuisin noin kello 8-9 sekä iltapäivällä kello 17-18.

– Pesukonetta ei kannata välttämättä laittaa päälle heti töistä tullessa. Astianpesukoneenkin voi käynnistää vasta myöhemmin illalla.

Auton lämmityksen ajallinen siirtäminen voi Suur-Uskin mukaan olla jo hankalampi järjestää.

– Periaatteena voi pitää ajatusta: Kaikki mitä voit tehdä viikonloppuna, tee viikonloppuna.

Suur-Uski itse on jo työn puolesta kokeillut vuosikymmenien aikana muun muassa sähkön kulutuksen siirtämistä ja aikoo talvella olla tarkka myös huonelämpötilan suhteen.

– Ilmanvaihdossa otan uudelleen käyttöön viikkokellon eli laitteen poissaoloasento on päällä, kun kotona ei olla.

Suur-Uski korostaa, että säästötoimia tarvitaan juuri nyt ja läpi koko lämmityskauden.

Artikkeli on julkaistu Virtaa-lehden numerossa 2/2022. Tutustu lehteen täällä.

Kirjoittanut 2.1.2023
Seiverkot Oy

Ajankohtaista

18.4.2024 | Ajankohtaista

Tule mukaan kehittämään Seinäjoen sähköverkkoa

4.4.2024 | Ajankohtaista

Seiverkkojen vuosi 2023

2.2.2024 | Ajankohtaista

Ota käyttöösi vaivaton e-lasku ja osallistu samalla arvontaan!

Kaikki uutiset