Saitko laskun Intrum Oy:lta?

3.2.2022 | Ajankohtaista

Olemme Seiverkot Oy:lla ottaneet käyttöön uuden toimintatavan ja jatkossa verkkopalvelulaskujen maksukehotusten lähettämisestä huolehtii perintäkumppanimme Intrum Oy.

Mikäli laskujen maksu on viivästynyt, niin Intrum Oy postittaa huomautuksen erääntyneestä energialaskusta puolestamme. Tällöin lasku tulee maksaa Intrum Oy:n lähettämällä laskulla. Mikäli tarvitset huomautukselle maksuaikaa, niin maksumenettelyistä tulee yhtälailla sopia Intrum Oy:n asiakaspalvelun kanssa. P. 09 2291 1842.

Ennen laskun eräpäivää laskun maksusta voi edelleen sopia maksunvalvontamme kanssa p. 0203 35 200 ja eräpäivää voi myös siirtää kirjautumalla Sentti-palveluumme.

Uuden toimintatavan käyttöönotto on vienyt aikaa ja siitä johtuen Intrum Oy lähettää nyt maksukehotuksia kesän ja syksyn aikana erääntyneistä sähkölaskuista. Viivästyksestä johtuen maksukehotuksilla ei poikkeuksellisesti peritä huomautuskulua loppuvuoden aikana eikä maksamattomille laskuille kerry viivästyskorkoa. Kuitenkin, jos maksukehotuslaskua ei makseta, tulee Intrum Oy perimään maksuja perintälain mukaisesti.

Mikäli uudessa tavassamme toimia on jotain, mihin toivoisit tarkennusta, olethan yhteydessä maksunvalvontaamme.

Kirjoittanut 3.2.2022
Seiverkot Oy

Ajankohtaista

3.10.2024 | Ajankohtaista

Energiansäästöviikko tulee taas!

11.9.2024 | Ajankohtaista

”Parasta on itsenäisyys ja taitavat työkaverit”

30.8.2024 | Ajankohtaista

Syyskuun 2024 asiakasuutiskirje

Kaikki uutiset