Seiverkot reagoi ripeästi häiriöihin

17.11.2022 | Ajankohtaista

Sähköverkkojen toimitusvarmuus on erittäin hyvällä tasolla, ja siksi sähkön tuleminen pistorasiasta kodin laitteisiin voi tuntua itsestäänselvyydeltä. Sähkökatkojen riski on kuitenkin aina olemassa, ja siksi jokaisen on hyvä ottaa huomioon sähkökatkojen mahdollisuus. Seiverkot on varautunut mahdollisiin sähkökatkoihin ja valmiina reagoimaan niihin.

Myrsky, ukonilma, lumipyry, jäätävä vesisade, maankaivuutyöt, materiaalivauriot, tekniset viat, pieneläinvahingot. Tässä joitakin esimerkkejä sähkökatkojen mahdollisista aiheuttajista. Joskus sähköt joudutaan katkaisemaan suunnitellusti sähköverkon korjaus- ja huoltotöiden vuoksi, ja näistä töistä tiedotetaan aina etukäteen.

Seinäjoen kantakaupungin alueella toimiva jakeluverkkoyhtiö Seiverkot Oy on varautunut sähkökatkojen kaltaisiin poikkeustilanteisiin. Varautumistoimet myrskyjen varalta pystytään tekemään jo etukäteen sääennusteiden perusteella. Tällöin voidaan esimerkiksi varata ennakolta suurempi määrä henkilöstöä päivystämään ja teroittaa moottorisahat valmiuteen kaatuneiden puiden varalta.

Aina sähkökatkoja ei voida ennakoida, mutta Seiverkoilla on jatkuva valmius sähköverkon vikojen korjaukseen ja sähköjen palautukseen myös yllättävissä tilanteissa joustavasti ja ripeästi. Häiriöiden minimointi on huomioitu jo sähköverkkoja rakennettaessa.

– Suurin osa sähkölinjoistamme on maakaapelia ilmajohtojen sijaan. Tämä lisää verkon luotettavuutta, sillä sähkölinjat eivät ole niin herkkiä säiden vaikutuksille. Lisäksi valtaosa verkosta on niin kutsuttua rengasverkkoa. Kaapelivikatilanteissa sähköt pystytään usein kierrättämään toista reittiä ja palauttamaan näin sähköt korjaustöiden ajaksi. Jakelualueemme on ikään tiivis ja välimatkat lyhyet. Se helpottaa häiriöiden jäljille pääsyä ja niiden korjaamista, kertoo Seiverkkojen verkkojohtaja Martti Ijäs.

Häiriöiden selvitys käynnistyy välittömästi

Sähkökatkojen kaltaisista laajoista häiriöistä tulee välittömästi automaattinen ilmoitus Seiverkkojen valvomoon sekä tekstiviestinä päivystäjälle. Seiverkkojen järjestelmästä näkyvät kaikki keskijänniteverkon viat, minkä vuoksi suurin osa sähköttä olevista talouksista on tiedossa ilman asiakkaiden erillistä ilmoitusta.

Ilmoitus antaa ensitiedon siitä, miltä sähköasemalta on lauennut katkaisija, ja automatiikka voi yrittää saada sähköjä päälle uudelleen. Toisinaan sähköjä täytyy kokeilla laittaa päälle useaan otteeseen, jotta tarkka vikapaikka löytyy. Tällöin sähköt voivat tulla päälle ja katketa taloudesta useampaan kertaan ennen kuin ne jäävät päälle.

Tavoitteena on saada palautettua sähköt kaikille asiakkaille mahdollisimman pian. Aina se ei kuitenkaan ole heti mahdollista, ja tällöin pyritään pienentämään vian vaikutuspiirissä olevan alueen kokoa kytkemällä sähköt toista reittiä pitkin.

Häiriöt kartalla -palvelusta asiakas pystyy tarkistamaan Seiverkkojen alueen häiriötilanteen aluekohtaisesti. Tiedot päivittyvät karttapalveluun reaaliajassa. Linkki häiriökarttaan löytyy Seiverkkojen nettisivujen etusivuilta samoin kuin vikapäivystyksen puhelinnumero.

Sähkökatkoihin varautuminen tärkeää

Viime aikoina on puhuttu paljon mahdolliseen sähköpulaan ja sen aiheuttamiin kiertäviin sähkökatkoihin varautumisesta. Sähkökatko voi kuitenkin yllättää koska tahansa, joten siksi niihin varautuminen on tärkeää myös muulloin. Puolustusministeriön laatimaan oppaaseen on koottu kattavasti lisätietoa ja käytännön vinkkejä sähkökatkoihin varautumisesta.

Jos valot tai televisio sammuvat, kyse voi olla sähkökatkosta, laiteviasta tai kodin oman sähköverkon viasta. Tällöin tulee tarkistaa, syttyvätkö valot muissa huoneissa ja toimivatko muut kodinkoneet. Sulaketaulusta varmistetaan, että sulakkeet ovat ehjät. Palanut sulake vaihdetaan uuteen tai palautetaan vikavirtakytkin. Jos koko asunto on pimeä eivätkä mitkään laitteet toimi, pääsulake voi olla palanut. Kannattaa katsoa onko naapurilla valot päällä. Jos valot ovat pois sieltäkin, kyseessä on kodin sähköverkkoa laajempi katko.

Kodin valot ja sähkölaitteet on hyvä laittaa pois päältä katkon alettua. Yksi valaisin kannattaa jättää päälle kertomaan, milloin sähköt palaavat. Tärkeintä on katkaista virta liedestä, silitysraudasta, kahvinkeittimestä ja pesukoneesta. Ne voivat aiheuttaa tulipalon, jos ne jäävät päälle sähköjen palauduttua.

Myrskyt kaatavat puita ja heittävät oksia ja muuta roskaa sähkölinjoille. Niiden omatoiminen raivaaminen on ehdottomasti kielletty, sillä vaarana on tappava sähköisku. Hyvä nyrkkisääntö on, että mihinkään, mikä koskee sähkölinjoihin, ei saa koskea. Teille ja pihoille kaatuneita irtopuita ja oksia voi raivata pois, elleivät ne kosketa sähkölinjoja. Jos havaitset johtojen päälle kaatuneen puun, ilmoita siitä Seiverkkojen vikanumeroon (06 423 1253).

 

Seinäjoen Kapernaumissa ilmeni 14.11.2022 vajaan tunnin kestänyt sähkökatko, jonka aiheutti kaapelivika. Sähköt saatiin palautettua alueelle kiertoreittiä. Seiverkkojen asentajat selvittivät seuraavana päivänä kaapelivian lopullista sijaintia ja aiheuttajaa syöksyaaltogeneraattorilla. Se on kuin stetoskooppi, jolla saadaan tarkka tieto vikapaikan sijainnista.

Kirjoittanut 17.11.2022
Seiverkot Oy

Ajankohtaista

2.2.2024 | Ajankohtaista

Ota käyttöösi vaivaton e-lasku ja osallistu samalla arvontaan!

1.6.2023 | Ajankohtaista

Vuoden 2023 toinen sponsorointihakukierros on käynnissä

30.5.2023 | Ajankohtaista

Maakaapelointi lisää sähköverkon säävarmuutta Seinäjoen Palonevalla

Kaikki uutiset